Muutama kuukausi sitten oltiin kauniissa lumisissa maisemissa, Lahdessa. Nyt pötkötellään palmujen alla maailman toisella laidalla, Honolulussa.Tultiin tänne viettämään äitiysloman viimeisiä hetkiä, ennen kuin minun on aika palata töihin!
Ensimmäistä kertaa odotin Havaijin matkaamme hieman pelonsekaisin tuntein. Pelotti miten matka vauvan kanssa sujuu, löytyykö hänelle sopivaa korvikeruokaa ja miten saadaan vauva pidettyä pois auringosta niin ettei hänen ihonsa pala. Lentomatkasta täytynee varmaan kirjoittaa ihan oma postaus, mutta se meni paljon odotuksia paremmin, ruokaa on löytynyt hyvin (amerikkalainen korvikemaito tosin kelpaa vain silloin tällöin) ja ollaan pötkötelty biitsillä eikä vauvakaan ole palanut mistään. Nyt voi huojentuneena sanoa, että ihana olla täällä.
Säät ovat tällä kertaa olleet todella epävakaiset. Aiempien reissujen perusteella Hawailla ei koskaan sada kaatamalla, mutta nyt se on todettu, että kyllä sataa. Iphoneen on muutaman viikon aikana ilmestynyt jo kaksi kertaa "Emergency Alert" tulvivista kaduista ja eilen illalla katseltiin salamoista välkkyvää taivasta parvekkeelta. Onneksi myös aurinko on pilkottanut silloin tällöin ja sen seurauksena nenänpää on täyttynyt pisamista ja uikkareista on jäänyt rusketusraidat.
Ps Instagram päivittyy tiheästi joten jos Hawaii kuulumiset kiinnostaa, niin klikkailehan seurailemaan @plungebytiia.