10 + 1 kysymystä ulkosuomalaiselle

Sunday, December 3, 2017
Ulkosuomalaisten blogeissa on kiertänyt jo hyvän aikaa "10 + 1 kysymystä" -haaste. Monesti olen itsekin saanut kuulla kysymyksen Muutatko joskus takaisin suomeen? Alta löytyy vastaus muun muassa tuohon kysymykseen.

Sergels torg, Stockholm

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Pidän kovasti siitä että arki rullaa helposti (poislukien järkyttävät työmatkaruuhkat). Lähes kaiken voi hoitaa netissä, asunnot ovat lämpimiä, kommunikointi paikallisella kielellä onnistuu ja Suomeen matkaa tunnissa. Elämä on sopiva sekoitus seikkailua ja tuttua ja turvallista.

2. Entä ikävintä?
Pinnallisuus ja ulkonäkökeskeisyys. Tämä tosin ei taida koskea koko Ruotsia vaan enemmänkin tätä Tukholman aluetta. Jo tänne muuttaessamme Jonas kammoksui Tukholman pinnallisuutta, kun taas minä olin sitä mieltä, että eihän siitä tarvitse välittää. Ei tarvitsekaan, mutta kun ympärillä pyörii toinen toistaa kauniimpia ja muodikkaampia ihmisiä on tämä asia välillä vaikea ohittaa. Silloin tälläin voi myös helposti tulla tuomituksi muun muassa sen vuoksi ettei ole syntynyt ns. kultalusikka suussa. Melko surullista katsoa välillä kuinka raha (mukamas) määrittää ihmisiä.

Stockholm, Sweden

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa kahdeksi viikoksi, mihin matkustaisit?
Voi ei, tämän on paha! Matkakuume nostaa pahasti taas päätään ja maailmasta löytyy niin paljon paikkoja joihin haluaisin mennä; Australia, Uusi-Seelanti, Etelä-Afrikka, Japani, Kanada, Bahamas... Mutta jos nyt pitää valita vain yksi, niin sanotaan Australia. Sinne olemme jo parina vuonna melkein matkustaneet, mutta jopa omaksi yllätykseksi molemmilla kerroilla sähköpostista löytyikin lentoliput Sydneyn sijasta Honoluluun :D

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?
Blogiani pidempään seuranneille tämä on tuskin mikään yllätys ;) Hawaiille ja varsinkin Waikiki beachille <3 Se on mun "Happy Place". Oahun rento ilmapiiri, beachit, ravintolat, ystävälliset ihmiset, kauniit maisemat, hyvät ruoat ja shoppailumahdollisuudet tekevät siitä täydellisen paratiisin johon tekee mieli palata aina uudelleen.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaa eniten ulkomailla?
Hmmm, käyn usein suomessa ja Hötorgetilta löytyy finska butiken, joten lähes kaikki ruoat on saatavilla niin ettei suurta kaipuuta ehdi tulla. Mutta yleensä Suomeen matkustaessani ostan ensimmäisenä Tuplan tai pätkiksen (jos nämä nyt ruoaksi lasketaan) ja karjalanpiirakoita kaipailen aina silloin tällöin. Yhtenä päivänä tuli muuten aivan yllättäen hirveä lihaperunasoselaatikko himo!

Södermalm, Stockholm

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin suomeen?
Nyt vauvan saavuttua maailmaan Suomeen muutto on alkanut houkuttelemaan kummasti :D Mutta luulen, ettemme (ainakaan kovin helposti) saisi rakennettua samanlaista arkea Suomeen kuin esimerkiksi tänne Ruotsiin.  Eniten mietityttää se miten Jonas löytäisi hyvän työpaikan Suomesta kun hän ei puhu sujuvaa Suomea. Näillä näkymin ei Suomeen muutto ole suunnitteilla, mutta never say never, jos jompikumpi saisi super houkuttelevan työtarjouksen, niin ei se varmasti poissuljettu vaihtoehtokaan olisi. Olisi ihana asua taas pitkästä aikaa lähellä vanhempia, sukulaisia ja ystäviä.

7. Mikä on asuinmaassasi hauskin / mielenkiintoisin juhlapyhä?
Kaikki juhlapyhät ovat melkolailla suomalaisten juhlapyhien kanssa samanlaisia, mutta sanotaan nyt vaikka Juhannus koska onhan se aika hauskaa katseltavaa kun porukka tanssii juhannussalkojen ympärillä :D

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
Olin juuri vaihtanut Suomessa työpaikkaa, kun päätimme lähteä ulkomaille. Se oli vaikea pala minulle, sillä vaihdoin uuden mielenkiintoisen työn työttömyyteen ja epävarmuuteen. Stressasin sitä miten löytäisin ulkomailta töitä ja kuinka kauan siihen kuluisi aikaa. Pelkäsin myös paljon sitä mitä ystävyyssuhteilleni tulee tapahtumaan muuton myötä. Pahimmissa uhkakuvissa näin itseni yksinäisenä ulkomailla samalla kun vanhat ystävyyssuhteet kuihtuivat välimatkan takia.

Street art in Stockholm

9. Voisitko kuvitella asuvasti jossain muualla kuin asuinmaassasi?
Voisin :) Muuttaisin mielelläni jonnekin missä englanninkieleni vahvistuisi entisestään. Esimerkiksi Australiassa tai USA:ssa olisi kiva asua. Molempien maiden suuri miinus tosin on se, että ne sijaitsevat niin kaukana perheestä ja ystävistä.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
No varmastikin se kun raskaustesti näytti positiivista :)

+1 Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna?
Tätä vuotta on enää 1 kk jäljellä ja nyt näyttää siltä, että vuoden viimeinen "reissu" suuntautuu (tättä-dää) Sundsvalliin. Eikä ensi vuodellekaan vielä ole reissuja suunniteltu, jollei sitten taas suunnata Hawaiille ennen kuin äitiyslomani päättyy...
Post Comment
Post a Comment



Auto Post Signature

Auto Post  Signature