Image Slider

2017 - Paras vuosi ikinä

Sunday, December 31, 2017

Vuosi 2017 on ollut niin h y v ä, että ensimmäistä kertaa elämässä tuntuu etten ole vielä valmis vastaanottamaan Uutta Vuotta.

Vuosi on sisältänyt koko tunteiden kirjon, mutta päällimmäisenä mielessä on pelkkiä positiivisia tunteita. Tämä oli ehkä tähän astisen elämäni paras vuosi! Vuoden mieleenjäävimmät tapahtumat olivat alkuvuodesta allekirjoitettu uusi työsopimus sekä Danderydin sairaalassa aloitettu elokuu, jonka seurauksena minusta tuli äiti <3  Näiden tapahtumien myötä olen saanut elämääni uusia haasteita, paljon onnen hetkiä ja kasan uusia upeita ihmisiä. Onnea on tänä vuonna jaettu minun elämääni melko isolla kauhalla.

Vuoden kruunasi tietenkin reissut, jotka tänä vuonna suuntautuivat Lontooseen, Brightoniin, Tallinnaan, Torremolinokseen ja tietenkin Lahteen ja Sundsvalliin. Ensi vuonna toivottavasti taas jatketaan reissaamista, nyt sitten vauva kainalossa.

En tiedä miksi, mutta tuntuu siltä, että ensi vuosikin tuo tullessaan (ehkä isojakin) muutoksia. Ainakin arki porskuttaa melkoista vauhtia kun saa läheltä seurata Alfien kasvamista ja oppimista.

Vuoden vaihde vietetään ystävien seurassa hyvän ruoan äärellä. Juuri nyt en keksi parempaa tapaa ottaa vastaan vuosi 2018.

Säteilevää vuoden vaihdetta juuri sinulle! Kuullaan taas ensi vuoden puolella :)

xoxo

Sisuradion haastattelussa

Friday, December 15, 2017
Plunge by tiia - Sisuradion haastattelussa
Kuva: Taneli Männikkö / Sveriges Radio
Ei käy aika pitkäksi äitiyslomalla kun voi tarttua kaikkiin mukaviin tarjouksiin mitä elämä eteen tuo :) Kun sähköpostiin kilahti haastattelukutsu, ei kauaa tarvinnut miettiä menenkö.

Eilen sitten käytiin Alfin kanssa Sveriges Radiolla haastattelussa. Olihan mukava nähdä miten radiolähetystä tehdään ja voi miten mukavaa tuo Sisuradion porukkakin oli! Niin rentoja ja ystävällisiä, ettei ennen haastattelua ehtinyt edes jännittämään. Alfkin pääsi mukaan lähetykseen ja kajautti muutaman valitun sanan miltä tuntuu olla vauva :D

Jutustelin lähetyksessä äitiydestä ja sivuttiin me vähän sitäkin että millaista on olla äitinä ulkomailla ja mitä kieliä aiomme lapsellemme opettaa. Jos haluat kuulla koko haastattelun löytyy se alla olevan linkin takaa:

Tiia ja Alf Sisuradion haastattelussa

Kiitos Sisuradion porukalle mukavasta juttutuokiosta! Ja huh, en tiedä oliko se ne mikrofoonit vai vauva sylissä vai molemmat, mutta aika lämmin siellä studiossa kyllä oli! :)

Suomi 100

Sunday, December 10, 2017
Plunge by tiia - Suussasulava porkkanakakku
Plunge by tiia - Suussasulava porkkanakakku

...ja superhyvä Porkkanakakku resepti

Satavuotiasta Suomea juhlittiin ihan kotisohvalla. Muutama ystäväni saapui meille katsomaan Linnan Juhlia, joten laitoin pientä purtavaa pöytään ja kuplivaa lasiin. Sata vuotta itsenäistä suomea, ylpeitä saamme olla! Ja kuinka ihanaa olikaan, että pieni poikamme sai tänä vuonna juhlistaa ensimmäistä kertaa itsenäistä suomea. Meidän #suomi100 vauva <3

Plunge by tiia - Suussasulava porkkanakakku
Plunge by tiia - Bokeh

Suomalaisilla on muuten ahkeran kansan maine ulkomailla. Suomalainen tekee sen mitä lupaa ja hoitaa hommat ajallaan. Suomesta kaipaan ehkä eniten (ihmisten lisäksi siis) saunaa. Ruotsalaiset jaksavat aina ihmetellä kun kerron, että Suomessa lähes jokaisella on sauna kotona (myös kerrostalossa). Minä puolestaan ihmettelen miksei Ruotsissa ole! Kylminä ja pimeinä talvi-iltoina ei ole juuri mitään rentouttavampaa kuin sauna-ilta. Varpaat lämpenee ja mieli kirkastuu. Parasta on kun saa olla lauteilla ihan itsekseen.

Leivoin muuten satavuotiaan Suomen kunniaksi porkkanakakun (kiitos vaan vinkistä Heidi ;)) ja siitä tuli suussasulavaa. Helppo tehdä kuin mikä. Ohjeet alla.

Onnea Suomi, olet hyvä maa! Ikävä <3

Pohja:

3 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
3 tl kanelia
n. 4 dl porkkanaraastetta
150 gr voita (sulatettuna)

Kuorrutus:

100 gr voita
200 gr maustamatonta tuorejuustoa
3 dl tomusokeria


1. Vaahdota munat ja sokeri
2. Sekoita kuivat aineet keskenään
3. Lisää muna-sokerivaahtoon varovasti vuorotellen jauhoseosta, porkkanaraastetta ja sulatettua rasvaa.
4. Sekoita tasaiseksi ja lisää leivinpaperilla vuorattuun vuokaan tai uunipellille (uunipellille tehdessä tuplaa taikinamäärä).
5. Paista 200 asteessa noin 30 min
6. Anna pohjan jäähtyä
7. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto
8. Lisää tomusokeri ja levitä kuorrute kakun päälle
9. Ripottele koristeeksi saksanpähkinöitä

10 + 1 kysymystä ulkosuomalaiselle

Sunday, December 3, 2017
Ulkosuomalaisten blogeissa on kiertänyt jo hyvän aikaa "10 + 1 kysymystä" -haaste. Monesti olen itsekin saanut kuulla kysymyksen Muutatko joskus takaisin suomeen? Alta löytyy vastaus muun muassa tuohon kysymykseen.

Sergels torg, Stockholm

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Pidän kovasti siitä että arki rullaa helposti (poislukien järkyttävät työmatkaruuhkat). Lähes kaiken voi hoitaa netissä, asunnot ovat lämpimiä, kommunikointi paikallisella kielellä onnistuu ja Suomeen matkaa tunnissa. Elämä on sopiva sekoitus seikkailua ja tuttua ja turvallista.

2. Entä ikävintä?
Pinnallisuus ja ulkonäkökeskeisyys. Tämä tosin ei taida koskea koko Ruotsia vaan enemmänkin tätä Tukholman aluetta. Jo tänne muuttaessamme Jonas kammoksui Tukholman pinnallisuutta, kun taas minä olin sitä mieltä, että eihän siitä tarvitse välittää. Ei tarvitsekaan, mutta kun ympärillä pyörii toinen toistaa kauniimpia ja muodikkaampia ihmisiä on tämä asia välillä vaikea ohittaa. Silloin tälläin voi myös helposti tulla tuomituksi muun muassa sen vuoksi ettei ole syntynyt ns. kultalusikka suussa. Melko surullista katsoa välillä kuinka raha (mukamas) määrittää ihmisiä.

Stockholm, Sweden

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa kahdeksi viikoksi, mihin matkustaisit?
Voi ei, tämän on paha! Matkakuume nostaa pahasti taas päätään ja maailmasta löytyy niin paljon paikkoja joihin haluaisin mennä; Australia, Uusi-Seelanti, Etelä-Afrikka, Japani, Kanada, Bahamas... Mutta jos nyt pitää valita vain yksi, niin sanotaan Australia. Sinne olemme jo parina vuonna melkein matkustaneet, mutta jopa omaksi yllätykseksi molemmilla kerroilla sähköpostista löytyikin lentoliput Sydneyn sijasta Honoluluun :D

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?
Blogiani pidempään seuranneille tämä on tuskin mikään yllätys ;) Hawaiille ja varsinkin Waikiki beachille <3 Se on mun "Happy Place". Oahun rento ilmapiiri, beachit, ravintolat, ystävälliset ihmiset, kauniit maisemat, hyvät ruoat ja shoppailumahdollisuudet tekevät siitä täydellisen paratiisin johon tekee mieli palata aina uudelleen.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaa eniten ulkomailla?
Hmmm, käyn usein suomessa ja Hötorgetilta löytyy finska butiken, joten lähes kaikki ruoat on saatavilla niin ettei suurta kaipuuta ehdi tulla. Mutta yleensä Suomeen matkustaessani ostan ensimmäisenä Tuplan tai pätkiksen (jos nämä nyt ruoaksi lasketaan) ja karjalanpiirakoita kaipailen aina silloin tällöin. Yhtenä päivänä tuli muuten aivan yllättäen hirveä lihaperunasoselaatikko himo!

Södermalm, Stockholm

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin suomeen?
Nyt vauvan saavuttua maailmaan Suomeen muutto on alkanut houkuttelemaan kummasti :D Mutta luulen, ettemme (ainakaan kovin helposti) saisi rakennettua samanlaista arkea Suomeen kuin esimerkiksi tänne Ruotsiin.  Eniten mietityttää se miten Jonas löytäisi hyvän työpaikan Suomesta kun hän ei puhu sujuvaa Suomea. Näillä näkymin ei Suomeen muutto ole suunnitteilla, mutta never say never, jos jompikumpi saisi super houkuttelevan työtarjouksen, niin ei se varmasti poissuljettu vaihtoehtokaan olisi. Olisi ihana asua taas pitkästä aikaa lähellä vanhempia, sukulaisia ja ystäviä.

7. Mikä on asuinmaassasi hauskin / mielenkiintoisin juhlapyhä?
Kaikki juhlapyhät ovat melkolailla suomalaisten juhlapyhien kanssa samanlaisia, mutta sanotaan nyt vaikka Juhannus koska onhan se aika hauskaa katseltavaa kun porukka tanssii juhannussalkojen ympärillä :D

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
Olin juuri vaihtanut Suomessa työpaikkaa, kun päätimme lähteä ulkomaille. Se oli vaikea pala minulle, sillä vaihdoin uuden mielenkiintoisen työn työttömyyteen ja epävarmuuteen. Stressasin sitä miten löytäisin ulkomailta töitä ja kuinka kauan siihen kuluisi aikaa. Pelkäsin myös paljon sitä mitä ystävyyssuhteilleni tulee tapahtumaan muuton myötä. Pahimmissa uhkakuvissa näin itseni yksinäisenä ulkomailla samalla kun vanhat ystävyyssuhteet kuihtuivat välimatkan takia.

Street art in Stockholm

9. Voisitko kuvitella asuvasti jossain muualla kuin asuinmaassasi?
Voisin :) Muuttaisin mielelläni jonnekin missä englanninkieleni vahvistuisi entisestään. Esimerkiksi Australiassa tai USA:ssa olisi kiva asua. Molempien maiden suuri miinus tosin on se, että ne sijaitsevat niin kaukana perheestä ja ystävistä.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
No varmastikin se kun raskaustesti näytti positiivista :)

+1 Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna?
Tätä vuotta on enää 1 kk jäljellä ja nyt näyttää siltä, että vuoden viimeinen "reissu" suuntautuu (tättä-dää) Sundsvalliin. Eikä ensi vuodellekaan vielä ole reissuja suunniteltu, jollei sitten taas suunnata Hawaiille ennen kuin äitiyslomani päättyy...

Auto Post Signature

Auto Post  Signature