Millaista on olla vapaaehtoiskuvaajana?

Wednesday, March 15, 2017
Plunge by Tiia - Tiia Willman - FIS nordic World Ski Championships, Lahti 2017


Olen vieläkin ihan fiiliksissä Lahen MM-kisoista! Ja todella ylpeä siitä minkälaiset maailmanluokan kilpailut minun kotikaupunkiini oli saatu järjestettyä. Mikäli uutisia on uskomista, järjestelyt tuntuivat muidenkin mielestä menneen nappiin. Hyvä Lahti!

Minäkin pistin tikkuni ristiin kisojen kunniaksi ja matkustin viikonlopuksi Lahteen, jotta pääsin kuvaaman kisatunnelmaa. Jännitti ihan suunnattomasti heittäytyä vapaaehtoiseksi, sillä en ole tuon tyyppistä kuvaamista aiemmin tehnyt. Toisaalta, eihän sitä koskaan opi, jollei pääse harjoittelemaan "tositilanteissa". Kuvaamisen palo on kuitenkin niin kova, etten olisi jättänyt tilaisuutta missään nimessä käyttämättä!

Plunge by Tiia - Tiia Willman - FIS nordic World Ski Championships, Lahti 2017
Plunge by Tiia - Tiia Willman - FIS nordic World Ski Championships, Lahti 2017
Plunge by Tiia - Tiia Willman - FIS nordic World Ski Championships, Lahti 2017
Onneksi uskaltauduin, sillä kisakuvaajana olin aivan elementissäni. Kilpailutulokset menivät välillä vähän ohisuun sillä useimmiten juoksentelin kuvailemassa yleisöä ja kisatunnelmia. Mutta kisafiiliksessä olin kuitenkin täysillä mukana. Ihan koko ajan.

Päivät olivat melko touhukkaita. Työvuoroni olivat klo 09:00-16:00 molempina päivinä ja aika lensi kuin siivillä, tuskin edes syömään ehdin muistin mennä. Päivät täyttyivät kuvauskeikoista, joita sosiaalisen median porukka meille antoi ja useimmiten kuvat piti saada käyttöön heti, mikä tarkoitti sitä että kun kuvat oli nappailtu mentiin ne heti editoimaan. Meitä kuvaajia oli monta samassa vuorossa, joten aina joku oli vapaana menemään akuutistikin kuvaamaan jotain tapahtumaa / tilannetta.

Plunge by Tiia - Tiia Willman - FIS nordic World Ski Championships, Lahti 2017


Plunge by Tiia - Tiia Willman - FIS nordic World Ski Championships, Lahti 2017
Kuvailin pääasiassa Lahti2017 Facebook ja Instagram tileille ja olihan se aika huikeaa nähdä kun minun kuvia oltiin sinne valittu. Kuvaaminen oli aivan superhauskaa, mutta myös vähän haasteellista silloin tällöin. Tilanteet tapahtuivat niin nopeasti, että koko ajan sai olla sormi valmiina painamaan laukaisu-nappia ja loppuunmyydystä montusta johtuen useimmiten joku käveli kameran eteen juuri kun olit nappaamassa elämäsi otosta :D

Mutta mikä kokemus tuo koko viikonloppu oli! Hymy ei ole hyytynyt vieläkään. Olisin viihtynyt kuvaushommissa pidempäänkin, mutta päivätyöt kutsuivat ja jo sunnuntai-iltana oli suunnattava kohti kotia. Hei, tahdon lisää kuvauskeikkoja!

Plunge by Tiia - Tiia Willman - FIS nordic World Ski Championships, Lahti 2017



Post Comment
Post a Comment



Auto Post Signature

Auto Post  Signature