New job!

Sunday, February 19, 2017
Notebook and mobile phone
Mennyt viikko on ollut (pitkästä aikaa) ohjelmantäyteinen. Ensin olimme Jonaksen kanssa virkistävällä minilomalla Brightonissa ja Lontoossa ja sitten heti perään tuli ystäväni visiitille tänne Tukholmaan. Viikonloppuna on kävelty kaupunkia ristiin rastiin, käyty Fotografiskassa, syöty hyvin, Fikailtu ahkerasti, naurettu ja juteltu. Nyt tekisi mieli vain löhöillä sohvalla tekemättä mitään. Onneksi saan matkustelusta ja ystävistä niin paljon energiaa, että kiireisenkin viikon jälkeen jaksaa mennä skarppina huomen aamulla uuteen työhön!

3 vuoden jälkeen vaihdan työkieleni takaisin suomeksi ja olen siitä todella iloinen. Ruotsinkieli tuli opittua näiden vuosien aikana ja paljon muutakin. Olen onnellinen että kävin tuon (joskus melko kuoppaisenkin) tien ja näytin ennen kaikkea itselleni että pystyn työskentelemään myös ruotsiksi. Viime aikoina on kuitenkin alkanut enemmän ja enemmän tuntumaan siltä että saan itsestäni vielä enemmän irti jos saan työskennellä suomeksi. Marraskuussa kiinnitin huomiota unelmieni työpaikkaan täällä Tukholmassa ja lähetin samantien hakemuksen.

Muutamien haastatteluiden ja pitkän odottelun jälkeen sain vihdoin alkuvuodesta tiedon, että paikka on minun, jos vain haluan ottaa sen vastaan. En epäillyt hetkeäkään. Nyt olo on onnellinen, mutta myös vähän jännittynyt. Työpaikan vaihdos on kuitenkin melko suuri muutos aina. Tästä huolimatta odotan aamua malttamattomana ja tartun innolla uuteen työhön huomenna. Wish me luck! :)

* * * 

Last week has been full of nice events. First trip to Brighton and London and then one of my best friend came to visit in Stockholm. After lots of walks, talks and traveling I'm really energized and ready to start my new job tomorrow!

After 3 years of working in Swedish I will change working language from Swedish to Finnish and I'm excited about it. During these three years I learned Swedish pretty well and I'm happy I took this bumpy road and managed to deal all the obstacles. Most of all I proved to myself that I can do it. It wasn't easy road but it was worth it. 

Lately it has been on my mind that I would like to work in Finnish again. In November I spotted an open position that sounded like a dream job for me. I applied and after couple of interviews and lots of waiting I finally signed the contract in the beginning of this year. 

I'm happy. And excited. It is always pretty big deal to change job but this time I'm overjoyed and ready to get my hands dirty. Wish me luck!
2 comments on "New job!"
  1. Onnittelut uudesta työpaikasta! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Eveliina! Hyvin meni eka päivä ja nyt oon aivan puhki :D

      Delete



Auto Post Signature

Auto Post  Signature