Kuulumisia

Wednesday, January 4, 2017
Mapiful maps
Booklover
Winter in Sweden
I'm ready to blog again!
Hello, onko täällä enää ketään?

Enpä ihmettelisi, jos olisi lukijakato käynyt näin piiiiitkän tauon jälkeen.

Noh, pienen tauon jälkeen, täällä ollaan taas! Inspiroituneena ja innoissaan. Tämä suunnittelematon tauko ei tällä kertaa johtunut kiireestä ja stressistä vaan yksinkertaisesti inspiraatiopulasta. Tiedättekö tunteen kun konetta ei vaan jaksa avata, tekstiä ei synny millään ja kamera jää pitkäksi aikaa laatikon perälle pölyttymään?

Niin minulle kävi ja tällä kertaa annoin itselleni aikaa elää ilman kameraa ja läppäriä. En ole edes avannut blogia ja Instagramkin on päivittynyt aika laiskasti. Kuukauden aikana olen ehtinyt pyörähtämään Suomessa, pitänyt ruotsalaisille ystävilleni suomalaiset pikkujoulut joululaatikoineen kaikkineen ja treffaillut ystäviä. Olen pötkötellyt sohvalla ja koukuttunut norjalaiseen nuortensarjaan Skamiin (Ihan huippuohjelma!). Olen tehnyt kävelylenkkejä jäisillä kaduilla ja yksinkertaisesti välillä vaan ollut.

Tämmöinen itseään kuunteleminen ja totaali pysähtyminen on tehnyt terää ja nyt alkaa taas tuntumaan siltä, että inspiraatiota alkaa pukkaamaan. Jos teillä on postaustoiveita niin kommentoikaa ihmeessä! Mielelläni voisin kirjoitella vaikka toivepostauksia seuraavaksi.

* * *

Hello, I hope I still have some readers out there! 

It is more than a month when I wrote my last blogpost and Instagram has also been updating very leisurely. This was not planned break but as I was missing inspiration to write and take pictures I let myself to take it easy for awhile. You know the feeling when you don't have anything to say and you are just too tired to open your laptop? I have had that and I decided not to push myself this time but take it easy instead.

During this month I have been in Finland, I have hosted Finnish Christmas party to my Swedish friends, I have been lying on the sofa and watching two seasons of Norwegian young adult TV series called Skam (Strong recommendation!) and I have spent time with my friends. 

Now I have relaxed enough and I want to get back to my blog and photography. Let me know if you have some ideas you would like me to write about? 
2 comments on "Kuulumisia"
  1. Kodista, ruotsalaisista, sun lempparipaikoista Ruotsissa, hyviä (ei kalliita) ruokapaikkoja Tukholmassa, parhaat luontospotit Tukholman lähistöllä? Työelämään liittyviä juttuja? Kaikki kiinnostaa! Ja paljon valokuvia! ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos hyvistä vinkeistä Eveliina! Täytyy laittaa nämä työn alle hetimiten :)

      Delete



Auto Post Signature

Auto Post  Signature