![]() |
![]() |
...mutta me ollaan taas Hawaiilla.
Kun loppukesästä alettiin miettiä reissua syksylle, nousi kaksi kohdetta ylitse muiden. Ne olivat Sydney ja Honolulu. Pitkään pohdittiin näiden kahden välillä ja Sydney houkutteli siksi, etten ole siellä koskaan käynyt. Loppujen lopuksi päädyimme kuitenkin Hawaiille. Tänne samaan paikkaan, missä olemme jo kolme kertaa olleet.Sitten, ennen matkan varausta, aloimme kumpikin epäillä Hawaiille lähtöä. Mietittiin nimittäin että kehdataanko lähteä taas Hawaiille. Jostain syystä aloimme yhtäkkiä pohtia matkaamme muiden ihmisten näkökulmasta. Ehkä siksi, että olemme jo ennen tätä matkaa saaneet kuulla pientä kuittia siitä että suuntaamme aina samaan paikkaan.
Hei, te jämähtäneet "maailmanmatkaajat", käytte Hawaiilla kuin kanariansaarilla.
Ja tuntuu se vähän itsestäkin jämähtäneeltä suunnata nyt tänne, missä on jo nähty ja koettu lähes kaikki mitä koettavissa on. Mutta toisaalta, miksi ihmeessä emme suuntaisi tänne, jos täältä löytyy kaikki se mitä matkalta haluamme?
Nyt, muutaman päivän jälkeen, voin todeta, että kyllä Hawaii on paikkansa sydämessäni ansainnut. Ja jos se minusta on kiinni, tullaan tänne vielä viidennenkin kerran. <3
Onko muilla samanlaisia ajatuksia reissaamisesta? Että "hävettää" mennä sinne samaan, tuttuun paikkaan, kun maailmassa olisi niin paljon muutakin nähtävää?
* * *
Hello Hawaii, we are here again!
When me and Jonas started to plan our next trip in the end of summer we were considering between two destinations, Sydney and Honolulu. Sydney attracted because I have never been there but then again, Hawaii is Hawaii and eventually we ended up there again.
Before booking we started to have second thoughts about going to same place again. People had made fun about our travels to Hawaii so we started to hesitate. Should we find a new place to visit?
Yes, we have been here for three times already. We have seen and experienced almost everything you can experience in Hawaii but hey, if one feels like going to the same destination again shouldn't one just do it then?
Well, we chose Hawaii because we really wanted to come back here. And I'm very happy with our decision. This is my happy place. And if you ask me, this will not be our last time in Hawaii. <3
Have you had similar thoughts about traveling? That you feel it is "embarrassing" to go to the same place when there is so much more to see in this world?
Hehe, mä en ollut uskoa silmiäni kun näin sun kuvan, mutta hei, ihan mahtavaa!!! Oon niin kade kun ootte siellä jo neljättä kertaa! 😁 Ja mitä sitä häpeemään jos on niin onnekas että on löytänyt sellaisen paikan josta tykkää niin paljon että haluaa aina vaan uudestaan? Sehän on ihan mahtavaa!! Ihanaa lomaa teille! ❤️
ReplyDeleteKiitos Eveliina <3 Ihan oikeassa olet siinä, että onnekkaita ollaan kun on löytynyt paikka mihin haluaa aina uudelleen. Mitä sitä häpeämään. Noh ehkä ensi kerralla se Sydney sitten, sen haluan ehdottomasti nähdä ja kokea myös... :)
DeleteNo problem with going back to Hawaii, been there 5 times and would go there again, and again ;-)
ReplyDeleteWhy change, It is Paradise, everything is there. Have a good time now.
That is so true Kjelle! Hawaii is a paradise! Have you booked a new trip yet? ;)
Delete