Lensin elämäni ensimmäisen kerran 14-vuotiaana yksin New Yorkiin. En ollut koskaan aiemmin ollut lentokoneessa ja lentomatka pelotti ja jännitti paljon jo etukäteen. Ilmeisesti niin paljon, että lopulta oksensin.
Tämän jälkeen lentomatkat ovat pelottaneet jo senkin vuoksi, että pelkään voivani huonosti lentokoneessa. Rekisteröin aiemmin hyvin tarkkaan kaikki omituiset äänet ja pelkäsin lähes taukoamatta, että kone putoaa. Ilmakuoppien sattuessa kohdalle tarrasin käsinojiin ja puristin rystyset valkoisina. Lennon aikana en pystynyt syömään, enkä halunnut juoda, ettei minun tarvinnut mennä vessaan. Aika freesi olo perille päästessä...not.
Luin tämän pelon vuoksi tuolloin paljon tekstejä lentämisestä ja lentopelon voittamisesta, sillä en ole koskaan ajatellut antaa periksi tälle pelolle (vaikka useaan otteeseen olen koneeseen / koneesta kavunnut lakanan valkoisena). Aiemmin olin varma, että olen lähes ainoa koko koneessa jota hirvittää niin, mutta sittemmin olen huomannut, että yllättävän moni puristaa käsinojia hermostuneen oloisena, varsinkin laskuissa ja nousissa.
* * *
I have a fear of flying. That might be surprising considering how much I actually fly.
My first flight ever was a flight to New York when I was 14 years old. I was pretty nervous and scared during the flight and eventually I threw up. After that I have been scared of two things; flying and feeling sick on airplane.
During the years I have read a lot about fear of flying because I do not want to stop traveling because of this. I have also noticed that there are actually pretty many people who seem to be scared of flying (you can notice it on take-offs and landings).
Ulkomaille muutettuani olen lentänyt satoja kertoja (jopa Hawaiille asti kolme kertaa) eikä lentäminen tunnu enää niin pelottavalta. Nyt kun istahtaa Norwegianin kyytiin ja suuntaa Helsinkiin tuntuu kuin istahtaisi bussiin. Vaikka välillä lennot sujuu hyvinkin rauhaisasti, huomaan edelleen silloin tällöin sydämen hakkaavan ja käsien hikoavan. Mutta olen oppinut rauhoittelemaan itseäni...
Since moving abroad I have flown hundreds of times. (even to Hawaii, 3 times) and I am more comfortable on the airplane nowadays. Sometimes it feels like sitting on a bus and I can actually say that I like it. Although sometimes I still feel that my heart is beating too fast and hands are getting sweaty. I have not figured it out why this happens but I have learned to appease myself.
Tässä 5 vinkkiä lentopelon hallintaan
1. Saavu kentälle ajoissa. Katsele ihmisvilinää, ota kuppi teetä ja rentoudu.
2. Kuuntele rauhoittavaa musiikkia. Itse otan matkalle mieluiten mukaan kuulokkeet, jotka poistavat ulkopuoliset äänet (Bose, noise cancelling -kuulokkeet on pelastanut matkani monta kertaa). Musiikin avulla saan mielen rauhalliseksi, enkä kuule kaikkia lentokoneen ääniä. Spotifyhin olen kasannut tuntitolkulla rauhallista "lentokonemusiikkia". Yksi parhaista on muuten valmiina löytynyt lista Afternoon acoustic.
3. Syö, juo normaalisti. Jaloittele tasaisin väliajoin (pitkällä lennolla). Kun oleskelet mahdollisimman normaalisti lennon ajan tuntuu olokin paremmalta.
4. Juttele pelosta jonkun kanssa. Itseäni auttoi melkoisesti kun aikanaan juttelin asiasta tuttavani kanssa, joka on lentokapteeni. Hän kertoi koneen äänistä ja ilmakuopista. Helpotti, kun sai selityksiä asioihin.
5. Lennä usein / kohtaa pelkosi. Tämä nyt ei aina ole mahdollista, mutta kun lentää tarpeeksi usein tottuu siihen, että koneesta kuuluu erilaisia ääniä. Silloin myös todennäköisesti tulet kokemaan lentämisen niin tuulella, sateella kuin lymimyräkässäkin ja osaat varautua säiden tuomiin yllätyksiin lentäessäsi.
Onko täällä kohtalotovereita joilla myöskin hakkaa sydän vähän tiiviimmin lennoilla?
Onko täällä kohtalotovereita joilla myöskin hakkaa sydän vähän tiiviimmin lennoilla?
* * *
Here are 5 tips how to make your flight more comfortable:
1. Arrive to airport early. Drink some tea and take it easy.
2. Listen to soothing music. I prefer Bose noise cancelling headphones because they block all the other sounds and I can just concentrate on the music. By the way on of the best airplane music list is ready-made Spotify list called Afternoon acoustic.
3. Eat and drink normally. Get up and walk a little bit every now and then (a long-haul flight).
4. Talk about your fear to somebody. I've been lucky to be able to talk to a pilot who told me about the noises during the flight and air pockets. I get to ask all my what, why and then what -questions and that made me calm down.
5. Fly often / face your fear. Of course this is not always possible but when you fly often you get used to sounds you hear. Most probably you will also experience flying in the wind, rain and snowstorm and you know how to prepare an unexpected weather conditions.
Is there somebody out there who also feels heart beating faster on board?