Minkälainen mielikuva kaupungista jäi ensikertalaiselle?

Olin viime viikonloppuna ystävän kanssa Dublinissa tyttöjen reissulla. Naurettavan hauska reissu muuten. Se oli elämäni ensimmäinen kerta Irlannissa ja matkaan lähdin täysin valmistautumatta. Matkaopas tuli kyllä ostettua alkuinnostuksessa, mutta jotenkin sen lukeminen jäi kaiken muuttohässäkän keskellä.
Lentokoneeseen astuessani minulla ei siis ollut juurikaan odotuksia tai suunnitelmia viikonlopun varalle. Avoimin mielin matkaan, todettiin ystäväni kanssa ja istahdettiin koneen takariviin. Tällä kertaa lähdimme matkaan ehkä vähän liian leppoisin mielin, sillä kumpikaan ei ollut edes ottanut selvää kuinka päästään kentältä hotellille...
No, hotelli löytyi ja paljon muutakin. Dublin osoittautui itseasiassa hyvin viehättäväksi kaupungiksi. Varsinkin joen etelä puolelta löytyi paljon tunnelmallisia kahviloita ja pieniä kauppoja. Kaupunki on sen verran kompakti, että siellä voi helposti kävellä paikasta toiseen. Samalla voi ihailla vanhaa arkkitehtuuria ja muhkeita kukka-amppeleita. Tai vaikka istahtaa kahville johonkin tunnelmalliseen kahvilaan.
Toisaalta, humalaisten ihmisten huutolaulu ja pubielämä alkoi kyllästyttämään muutaman päivän jälkeen. Osasyy tähän oli varmaan se, että hotellimme sijaitsi Temple Barin alueella, joka on tunnettu vilkkaasta yöelämästä sekä turisteista. Saimme todennäköisesti tästä johtuen yliannostuksen jalkapallolauluja.
Jos vielä joskus palaan Irlantiin niin silloin tekisin mielelläni pienen roadtripin ja tutustuisin tarkemmin Irlannin jylhiin rantamaisemiin.
Ps. Luottokortti ei käy kaikkialla ja adapteri on hyvä muistaa ottaa mukaan. Kannattaa myös ennen kotiin lähtöä tarkistaa, ettei ostettuihin vaatteisiin ole jäänyt hälyttimiä. Just saying.
I traveled to Dublin last weekend with my best friend. It was my first time in Ireland. I did not read too much about attractions before hand so I did not have any expectations or plans for the weekend. Me and my friend usually travel without schedules and we really like to see the new town just walking around aimlessly. That is what we did this time too.
I was positively surprised how attractive town Dublin was. There is lot of small cafes and boutiques and the center of the town is so compact that you can easily walk everywhere. At the same time you can admire the old architecture and massive flower baskets that are hanging everywhere.
On the other hand, I got little tired of these drunken and singing people after a few days. I mean don't they ever stop singing? Part of the reason was probably the area, Temple bar, where our hotel was situated. It is known for its lively nightlife as well as tourists.
I'm afraid I will not get back to Dublin very soon but if I go back to Ireland I would like to see something else. I could see me taking a road trip around Ireland to see the extensive coastline. That could be something.
Ps. Prepare to take out cash, Dublin is not the most credit card friendly city I've been to. Also do not forget your adapter home and always remember to check that there is no alarm on the new clothes you just bought. Just saying.

* * *

Ihania kuvia! Mä haluan ehdottomasti joskus vielä käydä Dublinissa... ja myös siellä Irlannin maaseuduilla...
ReplyDeleteKiitos Eveliina! :) Me tehtiin yhtenä päivänä retki Howthiin, joka on ihan siinä Dublinin kupeessa. Siellä päästiin jo vähän maaseututunnelmaan. Postausta tulossa pian, oli upeat maisemat. Matkailu vaan oon niiiiin parasta! :) Mielenkiinnolla seuraan teidään tulevaa reissua!
Delete