On tullut aika luopua ja siirtyä uuteen

Saturday, March 22, 2014
Vaikka välillä isojen päätösten teko on tuntunut vaikealta ja pelottavalta, olen kuitenkin aina uskaltautunut kohti uutta. Niin nytkin. Tällä kertaa olen sanonut itseni irti vakituisesta (ja mielenkiintoisesta) työstä ja heittäytynyt uuteen, melko epävarmaan tilanteeseen. Uusi työ on todella kiinnostava haaste, jossa tulen oppimaan paljon. Mutta samalla se on myös pelottava askel, sillä uusien tehtävien lisäksi työkieleni on tästä eteenpäin ruotsi. 

Tunteet ovat viime aikoina heitelleet kuin pörssikurssi. Ensin olen ollut intoa täynnä ja seuraavassa hetkessä kauhusta kankea. Ajatukset ovat pyörineet paljon tulevassa ja siinä kuinka homma alkaa sujumaan. Olen myös miettinyt, että olenko ihan hullu, kun jätän nykyisen työni. Pohdittuani asiaa joka kantilta, olen tullut tulokseen, että hullua olisi vain jäädä. En halua menettää tilaisuutta vain sen vuoksi, että pelkään tulevaa tai että pelkään epäonnistuvani. Todennäköisesti katuisin enemmän sitä, että jäin, kuin sitä että yritin (vaikka epäonnistuisinkin). 

Hyvästien jättö ei ole koskaan ollut minulle helppo juttu. Eikä se ole helpommaksi muuttunut, vaikka olen vaihtanut työpaikkaa / muuttanut ulkomaille useampaan kertaan. Tälläkään kertaa ei kyyneleiltä vältytty. Ensimmäinen työkaveri on hyvästelty ja lopuille sanotaan heihei viikon päästä. 

Be brave.
Take risks.
Nothing can substitute
experience.
                                                  Paulo Coelho


// I have made a decision to change job. Due to this I have terminated my permanent job and decided to face new challenges where I'm gonna learn a lot. I'm gonna have interesting times ahead but also very scary because in addition to new tasks my work language will change from Finnish to Swedish.

Because of all this I have been confused. I've been excited and petrified at the same time and I've been thinking a lot how everything is gonna turn out. Am I crazy to do this? I think I would be crazy if I would not do this. I mean what would I regret more, that I tried, or that I let this chance to go? I think answer is pretty obvious. 

Still, I know I'm gonna cry next Friday when I say goodbyes to my colleagues and close the door for the last time.

4 comments on "On tullut aika luopua ja siirtyä uuteen"
  1. Paljon onnea uuteen työhön. Eikös sitä sanota, että laiva on turvassa satamassa, mutta eihän laivoja sen vuoksi rakenneta.

    ReplyDelete
  2. Kiitos Tuula! No mutta tuo oli kyllä erittäin hyvin sanottu! Siis eteenpäin :)

    ReplyDelete
  3. Hyvä Tiia!! Sä olet niin rohkea ja reipas ja voi että. Ihanaa. Luota itseesi, hyvällä flowlla tehdyt päätökset vie aina hyviin lopputuloksiin. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Agaba <3 Kyllä se täytyy uskoa, että hyvä tästä tulee! Jos ei muuta, niin ainakin voin sanoa yrittäneeni. Jännää :)

      Delete



Auto Post Signature

Auto Post  Signature