Voi tätä kesää! Ja näitä kesä-iltoja! Nautin ilta-auringon viimeisistä säteistä bloggaillen ikiomalla terassilla. Nenään tuoksuu grilliherkut ja korvia hellii tuulen humina. Tämä loma on vietetty rentoillen ja se alkaa tuntumaan olotilassakin. Eilen olikin ensimmäinen aamu, kun piti oikein kello laittaa herättämään, sillä edessä oli päiväretki Maarianhaminaan. Kun mietittiin lomaretkiä, niin mä halusin välttämättä lisätä listalle päiväreissun Maarianhaminaan. Laivan kannelta Maarianhaminan satamaa on tullut ihmeteltyä kerran jos toisenkin, mutta koskaan en ole sen enempää Maarianhaminaa nähnyt.
Olin kovin viehättynyt ajatuksesta, että Maarianhamina on pieni saaristokaupunki ja kuvittelin että siellä on kauniita puutaloja, kalliota, merta ja purjeveneitä. Sinne siis! Noh, jotain olisi vissiin pitänyt päätellä siitä, että Jonas ei suostunut jäämään sinne yöksi (mitä jossain vaiheessa kovinkin yritin ehdotella).
Edestakainen matka Tukholma-Maarianhamina-Tukholma maksoi 90 kr/hlö (~10€) eli ei mitään! Matka yhteen suuntaan kesti noin neljä tuntia ja perillä meillä oli kuutisen tuntia aikaa. Ennen matkaa epäilin, että riittääkö se kuusi tuntia mihinkään!?
Maarianhaminan keskusta oli pieni! Yksi katu ja that's it! Kolmen tunnin jälkeen oltiin jo käyty drinkeillä, syömässä ja tallustettu pääkatua päästä päähän kaksi kertaa. Yllätyinkin siitä miten vähän meren ympäröimän kaupungin potentiaalia oli käytetty. Sinne voisi rakentaa vaikka kuinka hienoja rantabulevardeja ja ravintoloita meren rannalle. Toisaalta, jos ympärivuotisia asukkaita on vain noin 11 000 niin ehkä tuo ravintoloiden tarve ei ole kummoinen.
Päivän kruunasi kuitenkin siiderihetki terassilla, jossa istuttiin Jonaksen vanhan työkaverin kanssa. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja livebändi harjoitteli illan keikkaa varten. Meri kimalsi kirkkaana edessä ja purjeveneet lipuivat hitaasti ohitse. Se oli tähtihetki!
* * *
// I do love summer nights! Here I am at home, on my own terrace, writing this blog. It's almost 10 pm but it is warm and light. Neighbors are barbecuing and I'm listening the summer wind breathing. My vacation has been very relaxing so far.
Yesterday was the first morning when I had to wake up early. And that was because of day trip to Mariehamn, Åland. I have never been in this small Finnish island before so when we were planning vacation trips, I wanted to add this on list.
It took only 4 hours to get there and it cost 90 kr (~10€) (incl. buss and ferry Stockholm-Mariehamn-Stockholm). Not bad at all! In my dreams Mariehamn was cute little town in archipelago with pretty houses and beach boulevards. Well, it turned out not to be like that and to be honest I was little bit disappointed. The center was small, about one street and thats it! Well, there is only 11 000 inhabitants so what else can you expect? After three hours I was done with "sightseeing" and I joined Jonas and his ex-colleague for a beer (cider for me though) and then I experienced something I thought Mariehamn would be. Calm, sunny, warm and beautiful. It was almost wistful to leave it and head home.
Ahvenanmaa on ihana. Mutta itse ainakin tykästyin pyöräilyyn ja mökkeilyyn siellä pitkin saarta, ei niinkään Maarianhaminaan.
ReplyDeleteIhanaa kesää!
Joo se mökkeily ja pyöräily ympäriinsä olisi varmaan ihan huippua! Merta ja luontoa, mitäs sitä ihminen muuta tartteekaan :)
DeleteIhanaa kesää sinne teille myös! M saanutkin nyt nauttia suomen kesästä parhaimmillaan! ;)Kunpa tää ei loppuis koskaan!