Tänään Tukholman keskusta vilisi lenkkareita. Maratonille oli ilmoittautunut melkein 17 000 juoksijaa, joista lähes 4000 oli suomalaisia. wow. Vuosittain on joku tuttu ollut tuon reitin juoksemassa, mutta nyt olin ensimmäistä kertaa itse paikan päällä, kannustusjoukoissa kylläkin.
En ole aiemmin ymmärtänytkään kuinka suuri tapahtuma on kyseessä ja mikä fiilis paikan päällä on! Helikopterit hyrräsivät pään päällä ja musiikki soi. Ihmiset taputti ja hurrasi ja ainakin ensimmäisest viisi kilometriä tuntui taittuvan kaikilla kepeästi. Vieressäni seissyt englantilainen rouva oli myös ensimmäistä kertaa katsomassa maratonia ja me molemmat olimme aivan yhtä haltioissamme. Rouva taputti käsiään yhteen taukoamatta ja hihkui "This is exciting!".
Kuninkaan linnan kulmilla yritin bongailla ystävääni Ikeä tuhatpäisestä massasta (tuntomerkit: valkoinen lippis, musta asu ja pinkit lenkkarit). Noin joka toisella oli valkoinen lippis, joten silmät poukkoili joukossa kuin flipperipallot. Oltiin etukäteen sovittu missä hurraan, joten Ike osasi juosta "oikealla puolella massaa" ja minä tiesin suurin piirtein mistä kohtaa bongailen sitä (mun mielestä parasta) valkoista lippistä. Ja löytyihän se! Ehtipä tuo vielä muiskauttaa ison pusun ohi juostessaan ja silti alitti edellisvuoden aikansa! HYVÄ IKE! Aivan uskomaton suoritus! Niin ja siis tämä "tapaaminen" oli tärkeä ja siksi niin suunnitelmallinen, että viime tapaamisestamme on vuosia aikaa!
Elin täysillä mukana Iken pitkällä taipaleella. Olin niin tunne kuohuissani, että aloin melkein itkeä, kun mietin, että kohta se tuolta juoksee ja sitten me nähdään edes sekunnin verran. Kotiin päästyäni seurasin netin välityksellä kun Ike ylitti maaliviivan. Mitkäköhän fiilikset maaliin tulleilla oli, kun tästä kannustamisestakin saa näin kovat kicksit!? ;)
Onnittelut kaikille Tukholman maratoonin juosseille. Ootte te melkosia!
// Today, Stockholm's city center was full of sneakers. There were almost 17 000 runners (almost 4 000 Finns) who run Stockholm Marathon today. wow. Almost every year there has been someone, friend or family member, who has been running this marathon but this was the first time I was on the spot, not running though but cheering.
I have never realized how big event this marathon is. Helicopters were flying overhead and music was on. People clapped and cheered and atmosphere was great. Next to me was older lady from UK who was clapping her hands continuously and repeating "This is exciting!". Later on I found out that it was her first time too :) We both were equally excited.
The reason I was there was my good friend from Finland who was one of the runners. I wanted to go and cheer her along her long run. I knew she was wearing white cap (like every other runner) so I had busy times trying to spot her among thousand runners. But I did! I found that best white cap I could find. She even had time to give me a big kiss while running. Whoooa! And she beat her last years time! I'm so proud of her.
If cheering is getting me this high, I'm wondering how does it feel when you cross the finish line after running 42 km...
Congratulations to all of you who run Stockholm marathon today. Well done, you guys rock!
En ole aiemmin ymmärtänytkään kuinka suuri tapahtuma on kyseessä ja mikä fiilis paikan päällä on! Helikopterit hyrräsivät pään päällä ja musiikki soi. Ihmiset taputti ja hurrasi ja ainakin ensimmäisest viisi kilometriä tuntui taittuvan kaikilla kepeästi. Vieressäni seissyt englantilainen rouva oli myös ensimmäistä kertaa katsomassa maratonia ja me molemmat olimme aivan yhtä haltioissamme. Rouva taputti käsiään yhteen taukoamatta ja hihkui "This is exciting!".
Kuninkaan linnan kulmilla yritin bongailla ystävääni Ikeä tuhatpäisestä massasta (tuntomerkit: valkoinen lippis, musta asu ja pinkit lenkkarit). Noin joka toisella oli valkoinen lippis, joten silmät poukkoili joukossa kuin flipperipallot. Oltiin etukäteen sovittu missä hurraan, joten Ike osasi juosta "oikealla puolella massaa" ja minä tiesin suurin piirtein mistä kohtaa bongailen sitä (mun mielestä parasta) valkoista lippistä. Ja löytyihän se! Ehtipä tuo vielä muiskauttaa ison pusun ohi juostessaan ja silti alitti edellisvuoden aikansa! HYVÄ IKE! Aivan uskomaton suoritus! Niin ja siis tämä "tapaaminen" oli tärkeä ja siksi niin suunnitelmallinen, että viime tapaamisestamme on vuosia aikaa!
Elin täysillä mukana Iken pitkällä taipaleella. Olin niin tunne kuohuissani, että aloin melkein itkeä, kun mietin, että kohta se tuolta juoksee ja sitten me nähdään edes sekunnin verran. Kotiin päästyäni seurasin netin välityksellä kun Ike ylitti maaliviivan. Mitkäköhän fiilikset maaliin tulleilla oli, kun tästä kannustamisestakin saa näin kovat kicksit!? ;)
Onnittelut kaikille Tukholman maratoonin juosseille. Ootte te melkosia!
// Today, Stockholm's city center was full of sneakers. There were almost 17 000 runners (almost 4 000 Finns) who run Stockholm Marathon today. wow. Almost every year there has been someone, friend or family member, who has been running this marathon but this was the first time I was on the spot, not running though but cheering.
I have never realized how big event this marathon is. Helicopters were flying overhead and music was on. People clapped and cheered and atmosphere was great. Next to me was older lady from UK who was clapping her hands continuously and repeating "This is exciting!". Later on I found out that it was her first time too :) We both were equally excited.
The reason I was there was my good friend from Finland who was one of the runners. I wanted to go and cheer her along her long run. I knew she was wearing white cap (like every other runner) so I had busy times trying to spot her among thousand runners. But I did! I found that best white cap I could find. She even had time to give me a big kiss while running. Whoooa! And she beat her last years time! I'm so proud of her.
If cheering is getting me this high, I'm wondering how does it feel when you cross the finish line after running 42 km...
Congratulations to all of you who run Stockholm marathon today. Well done, you guys rock!
Post Comment
Post a Comment