Image Slider

Meanwhile in Sweden...

Saturday, June 29, 2013
Pahoittelut blogihiljaisuudesta (jos niitä postauksia nyt kukaan näillä keleillä on edes ehtinyt kaipaamaan). Valoisina lämpiminä iltoina tietokoneen edessä istuminen on ollut niitä viimeisiä mielessä olevia asioita ja bloggaamiseen on tullut tahaton tauko. Mutta voiko siitä kukaan moittia? Tuo aurinko on niin harvinaista herkkua näillä leveysasteilla, että siitä on otettava nyt kaikki irti. 

Juhannuksesta lähtien olen ollut kauan odotetulla kesälomalla ja tänään koko päivän kotiterassilla lekotelleena päätin vihdoin istahtaa hetkeksi ja kirjoitella teille kuulumisia. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että pari tuntia ennen lomalle lähtöä sain vakituisen työsopimuksen! Elämäni ensimmäisen! Huhheijaa, sillä, jos millä oli hyvä aloittaa loma. Nyt olen laiskotellut noin viikon verran ja sinä aikana olen ehtinyt rentoutumaan Sundsvallin "täyshotellissa", yrittänyt opettaa suomea harmaapapukaija Pialle, rapsutellut naapurin Charlie -koiraa, käynyt veneilemässä, kiitänyt yli 700km Volvo S60:llä ja nauttinut auringossa kylpevästä kesä-Tukholmasta. 

Tänä vuonna tarkoitus on viettää koko loma kotimaisemissa. Onhan tämä ihan rentouttavaa kun ei tarvitse pakkailla eikä matkata, mutta kyllä mua silti pikkuisen polttelis matkata jonnekin...


Loppuun pieni video kevennykseksi, joka on nykypäivän piilokameraa parhaimmillaan. Video on kuvattu bussipysäkillä Tukholman kupeessa, Solnassa ja se on saanu melkoisen suosion netissä. Kääk, miten hauska idea!


* * *

Blog silence has been on for awhile, sorry for that. The reason has been SUN! Light summer nights and sun has made sitting in front of the computer almost impossible. 


But now I'm here. After sunbathing all day on the terrace I decided to sit down and catch up.
I'm on a vacation now so I can stay awake as long as I want to and I don't have to worry about waking up early tomorrow. (woohoo!).

So I started my vacation about week ago. Just couple of hours before starting it I was given the permanent job contract. That was one cool way to start a vacation I can tell you :) On my first vacation week I have relaxed in Sundsvall all inclusive "hotel", trying to teach Finnish to parrot called Pia, playing with neighbor's dog Charlie, gone boating, driven Volvo S60 more than 700 km and enjoyed the beautiful summer in Stockholm.

This year we are spending the whole holiday here in Sweden. No trips ahead. So far it has been relaxing but a small trip somewhere wouldn't hurt ;)

Before closing my eyes I want to share this video with you. It is Photoshop live - Street Retouch Prank and it was shot at a bus stop in Solna (close to where I live). Such a great idea
! Enjoy!




Jos luet mobiililaitteella, niin katso video tästä!

Madden häät -kulissien takana!

Sunday, June 9, 2013
Oih mikä ihana hääviikonloppu! 

Minä ja Satu oltiin eilen juhlistamassa Maddea ja Chrisiä kuninkaanlinnan kupeessa. Eturivissä, of course!

Eikä oltu ainoita. Tuhatpäisen ihmismassan lisäksi kaupunkikuva vilisi poliiseja, soittokuntaa, ruotsin lippuja ja kameroita. Tunnelma oli odottava ja jopa hiukan jännittynyt. Ei sitä usein ole samassa kaupungissa New Yorkin kerman ja euroopan kuninkaallisten kanssa. 


Sillä aikaa kun Madde ja Chris seisoivat vihkipapin edessä, me seisottiin porottavan auringon alla ja seurattiin hääjärjestelyjä kulissien takana. Kadut oli aidoitettu jo hyvissä ajoin ennen vihkimisen alkua ja poliisi sekä järjestysmiehet pitivät silmällä ihmismassaa. Muutama tunti ennen hääparin hevosajelua siirtyi loppumaton vana sotilaita(?) teiden reunoille tehden kunniakujan. Samoihin aikoihin soittokunta päästi ilmoille ensimmäiset soinnut. Abban Dancing queenin kajahtaessa ilmaan osa porukasta innostui jopa laulamaan mukana. Pikkuhiljaa tungos kasvoi ja kasvoi ja muutama itkevä ja tärisevä ihminen jouduttiin ohjaamaan väljemmille vesille.


Kuuden aikaan alkoi sitten oikeasti tapahtua, kun kaksi sinistä paikallisbussia ajoi hiljalleen kunniakujaa pitkin. Busseista bongattiin muun muassa Chrisin äiti Eva O'Neill, leveästi hymyilevä ja vilkuttava Victoria ja Daniel. Bussien perässä kulki tummien autojen jono jossa yhdes istui kuningaspari. 


Kolmen tunnin odotus palkittiin vihdoin, kun juuri vihitty aviopari lipui vain metrien päästä ohi. Silloin punnittiin mun paparazzin taidot. Muutamassa sekunnissa piti yrittää tallentaa tämä ikimuistoinen hetki; zoomata, rajata ja tarkentaa oikein. phuh. Ostoslistalle lisätty pidempi zoom putki! 

Morsian oli äärettömän kaunis, jopa kauniimpi kuin kuvissa. Oli myös mukava nähdä kuinka sulhasesta kuoriutui tunteellinen ja selkeästi rakastunut mies. Yleensä niin totisena esiintynyt Chris oli eilen jopa riehakkaan onnellinen

Ihanaa <3

// Sweden's Princess Madeleine and Chris O'neill got married yesterday. Here are some pictures from the streets while I was waiting them to pass by


Tukholman maratoni

Saturday, June 1, 2013
Tänään Tukholman keskusta vilisi lenkkareita. Maratonille oli ilmoittautunut melkein 17 000 juoksijaa, joista lähes 4000 oli suomalaisia. wow. Vuosittain on joku tuttu ollut tuon reitin juoksemassa, mutta nyt olin ensimmäistä kertaa itse paikan päällä, kannustusjoukoissa kylläkin. 



En ole aiemmin ymmärtänytkään kuinka suuri tapahtuma on kyseessä ja mikä fiilis paikan päällä on! Helikopterit hyrräsivät pään päällä ja musiikki soi. Ihmiset taputti ja hurrasi ja ainakin ensimmäisest viisi kilometriä tuntui taittuvan kaikilla kepeästi. Vieressäni seissyt englantilainen rouva oli myös ensimmäistä kertaa katsomassa maratonia ja me molemmat olimme aivan yhtä haltioissamme. Rouva taputti käsiään yhteen taukoamatta ja hihkui "This is exciting!"




Kuninkaan linnan kulmilla yritin bongailla ystävääni Ikeä tuhatpäisestä massasta (tuntomerkit: valkoinen lippis, musta asu ja pinkit lenkkarit). Noin joka toisella oli valkoinen lippis, joten silmät poukkoili joukossa kuin flipperipallot. Oltiin etukäteen sovittu missä hurraan, joten Ike osasi juosta "oikealla puolella massaa" ja minä tiesin suurin piirtein mistä kohtaa bongailen sitä (mun mielestä parasta) valkoista lippistä. Ja löytyihän se! Ehtipä tuo vielä muiskauttaa ison pusun ohi juostessaan ja silti alitti edellisvuoden aikansa! HYVÄ IKE! Aivan uskomaton suoritus! Niin ja siis tämä "tapaaminen" oli tärkeä ja siksi niin suunnitelmallinen, että viime tapaamisestamme on vuosia aikaa!

Elin täysillä mukana Iken pitkällä taipaleella. Olin niin tunne kuohuissani, että aloin melkein itkeä, kun mietin, että kohta se tuolta juoksee ja sitten me nähdään edes sekunnin verran. Kotiin päästyäni seurasin netin välityksellä kun Ike ylitti maaliviivan. Mitkäköhän fiilikset maaliin tulleilla oli, kun tästä kannustamisestakin saa näin kovat kicksit!? ;)

Onnittelut kaikille Tukholman maratoonin juosseille. Ootte te melkosia!


// Today, Stockholm's city center was full of sneakers. There were almost 17 000 runners (almost 4 000 Finns) who run Stockholm Marathon today. wow. Almost every year there has been someone, friend or family member, who has been running this marathon but this was the first time I was on the spot, not running though but cheering.

I have never realized how big event this marathon is. Helicopters were flying overhead and music was on. People clapped and cheered and atmosphere was great. Next to me was  older lady from UK who was clapping her hands continuously and repeating "This is exciting!". Later on I found out that it was her first time too :) We both were equally excited.


The reason I was there was my good friend from Finland who was one of the runners. I wanted to go and cheer her along her long run. I knew she was wearing white cap (like every other runner) so I had busy times trying to spot her among thousand runners. But I did! I found that best white cap I could find. She even had time to give me a big kiss while running. Whoooa! And she beat her last years time! I'm so proud of her.


If cheering is getting me this high, I'm wondering how does it feel when you cross the finish line after running 42 km...

Congratulations to all of you who run Stockholm marathon today. Well done, you guys rock!




Auto Post Signature

Auto Post  Signature