Osoite muuttui...

Thursday, May 23, 2013
Jälleen kerran.

1,5 vuoden sisällä ollan muutettu neljä kertaa! Kerran maasta toiseen ja loput saman kaupungin sisällä. Laatikoita on pakattu ja purettu ja pakattu ja purettu. Nyt saa riittää! Muuttamiseen kuluu (liikaa) rahaa ja se on hemmetin stressaavaa. Nytkin tuntuu, että ajatukset on olleet muutossa jo monta viikkoa. Pakkausta,osoitteen- ja kotivakuutuksen muutosta, muuttofirman tilausta, purkamista, siivoamista jne. Paljon muuta ei töiden jälkeen ole ehtinytkään.

Raskasta. Ja voimia vievää.

Siksipä olenkin onnellinen, että tällä kertaa muutettiin pysyvästi tähän uuteen osoitteeseen. Pysyvästi tarkoittaa siis sitä, että tällä kertaa seuraava muuttopäivä ei ole tiedossa. Tunnen olevani virallisesti Tukholmalainen, sillä omistan täältä nyt asunnon. Hurraa velkataakalle.

Kaikki aiemmat muutot ollaan hoidettu ihan itse. Joskus meillä on ollut apujoukkoja, kerran muutettiin ihan kahdestaan (se oli virhe). Tällä kertaa päätettiin maksaa siitä, että joku toinen kantaa tuhannet kymmenet laatikot ja raskaat huonekalut puolestamme. Ja se oli paras päätös aikoihin. Vältyttiin erimielisyyksiltä, särkeviltä polvilta sekä jomottavalta selältä. Koko homma hoitui niin kivuttomasti, että hiljaa mielessäni mietinkin, miksei olla tehty tätä jo aiemmin.




Muuttofirma veloitti minimissään neljä tuntia ja aikalailla sen verran tavaroiden siirtämiseen menikin vaikka matkan varrella sattui pieniä viivytyksiä. Aamulla muuttoauto odotti väärän talon edessä (aivan toisella puolen kaupunkia) ja uudessa kodissa hissi meni jumiin heti alkumetreillä. Tähän voin vaan todeta, että onni on asunto ensimmäisessä kerroksessa.

Seuraavaksi aion suunnitella oikein rentouttavat tuparit! Sille päivälle tilaan aurinkoa, sillä ne kemut pidetään tottakai meidän suurella aurinkoisella terassilla! :)

 // We moved. Again. This was 4th time in 1,5 years! Lately we have moved from The Netherlands to Sweden and three times within Stockholm. Packing, unpacking, packing, unpacking, boxes here and there... That is what our life has been almost 3 years now. Finally I can say that now we have home where we stay at least couple of years. This place is ours. We bought it! Hurray to debt burden.

This time we payed to moving company instead of doing move by ourselves. It was totally worth it. No tears, no aching knees or backs. After all was done, I thought "we should have done this before!". It was so easy (you know, pointing where to put boxes). Even broken elevator could not ruin my happy mood. After all happiness is apartment on a first floor (with big terrace ;)) 

Soon, it is time to plan housewarming party which will be held on our biiiiig sunny terrace, of course :)

 
6 comments on "Osoite muuttui..."
  1. Oi että vihdoin!!
    Tuhatmäärin onnea uuteen kotiin.
    Ei enää muuttoja!!

    :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä!!! Ja kiitos kiitos :) En vielä edes oikein usko, että parin kuukauden päästä ei tartte muuttaa!!

      Delete
  2. Onnea uuteen kotiin! Näyttää tosi kivalta! :)
    (ja sohva ihan samalta kuin meidän, eri väri tosin... ja samoilla muuttolaatikoilla mentiin myös, heheh)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Eveliina! Nyt kun sais vielä tavarat paikoilleen, niin vois alkaa elämään.

      ps. teillä on hyvä maku sohvan suhteen ;)

      Delete
  3. Replies
    1. Kiitos kiitos Laura! Kyllä nyt kelpaa ihmisen olla :)

      Delete



Auto Post Signature

Auto Post  Signature