Image Slider

Hiljainen Tukholma

Saturday, March 30, 2013
Voi kun pystyisi aamut aloittamaan aina näin kun tänään. Jo ennen kahdeksaa lenkkeilin aurinkoisessa lauantai aamussa. Nautin siitä, että kadut olivat lähes tyhjät ja sain lenkkeillä täysin omissa oloissani. En voinut olla taltioimatta maisemia, Ihana Tukholma!

* * * 

I was walking around Kungsholmen already before 8 o'clock this morning. Streets were empty and sunny. Stockholm, you got to love it!





Matalalentoa blogissa

Wednesday, March 27, 2013
Olenpas ollut laiska bloggaaja viime aikoina. Mikä lie kevätmasennus ja inspiraation puute iskeny. Blogin puolella on ollut vähän matalaliitoa, mutta "oikeassa elämässä" on tapahtunut isoja juttuja, joista kirjoittelen hiukan myöhemmin lisää.

Kahtena edellisenä vuotena ollaan oltu pääsiäisenä matkoilla. Viime vuonna Hawaiilla ja sitä edellisenä Pariisissa. Tänä vuonna pääsiäistä tuskin nautitaan t-paita kelissä, sillä ollaan pääsiäinen ihan kotosalla Tukholmassa. Huomenna on tiedossa pääsiäis middag ystävien luona ja lauantaina taidan lähteä "kuvausklubin" kanssa kuvaamaan Skeppsholmenia. Iisiä rentoutumista siis tiedossa.

Kävelin tänään osan matkaa töihin ja koko matkan töistä kotiin. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta joten intouduin ottamaan muutamia kuvia. Kuvien myötä lähetän aurinkoiset terveiset Tukholmasta ja mukavaa pääsiäistä kaikille!

* * *

I have been such a lazy blogger lately. No inspiration what so ever but I promise to brace up. Blog has been silent but there has been some nice (and big) things happening in my "real life". I will talk about those later.

Last two years we have been traveling during Easter. Couple of years ago in Paris and previous year in Hawaii. I'm afraid this year we will not celebrate Easter wearing t-shirts as we will stay home in Stockholm. It is going to be relaxed holiday, tomorrow we will enjoy dinner at friend's place and rest of the time we are just chilling. Not bad. Greetings from sunny Stockholm and happy Easter!



Laugh until your belly hurts!

Monday, March 11, 2013
Tänään lähdin töistä kotiin hymy korvissa. Päivä meinaan päättyi semmoiseen hysteria kohtaukseen, ettei taas vähään aikaan ole päättynytkään. Kotimatkalla mietinkin, miksei useammin naurata niin, että vedet tulvii silmistä ja maha on ihan kippuralla kaikesta nauramisesta!

Wikipedia tiesi kertoa, että aikuinen ihminen nauraa keskimäärin 20 kertaa päivässä, kun taas vauva nauraa 300 kertaa päivässä! Naurua ja hauskoja hetkiä pitäisi elämässä olla useammin! Ja niitä ihmisiä, jotka saa minut käkättämään kuin viimeistä päivää. 

Lisää tämmöisiä päiviä kiitos!

* * *

// Today I had blast at work. When walking home I was thinnking about it and wondered why does this happen so rarely. I want to laugh often and much! 

Did you know this?

"
Children are known to laugh a great deal more than adults: an average baby laughs around 300 times a day compared to an average adult, who laughs only around 20 times a day." (Wikipedia)

I need more of these days!
  

Photo: Pinterest



Melodifestivalen 2013

Saturday, March 9, 2013
Salppurin kisojen sijaan mun lauantai kuluu tiukasti tv:n ääressä, sillä tänään on Melodifestivalen finaali. Tänään siis valitaan Ruotsin edustaja tämän vuoden euroviisuihin!

Mun mielestä täällä on aika pirun hyviä biisejä ehdolla. Jonas jo häpeissään vetäyty toiseen huoneeseen, kun se ei näitä kuulemma pysty kuuntelemaan. Noh, minä sen sijaan jännitän kuka menee jatkoon. Ehdolla on muun muassa Ulrik Munther. Tuo nuori poika, joka on bongahtanu suuren yleisön tietoisuuteen kun Perez Hilton latasi Ulrikin laulaman coverin Lady Gagan biisistä Born this way omille sivuilleen. Voittoa tavoittelee myös idols-tähti Robin Stjernberg ja Sundsvallin oma tähti, Japanissakin mainetta niittänyt, Yohio. 

Saas nähä kuin käy! :)

* * *

Here I am watching Melodifestivalen on the sofa. This whole eurovision thing is big here in Sweden. I have to admit there is couple of pretty good songs this year. Hmm, lets see if the winner is young guy Ulrik Munther who is well known for his cover of Lady Gaga's "Born This Way" after Perez Hilton posted the video on his website. It could also be idols star Robin Stjernberg or Yohio, talent from Sundsvall who has a career as a solo artist in Japan.

Interesting, huh? 


EDIT:
Ruotsin euroviisu edustaja vuonna 2013 on Robin Stjernberg - You! Grattis. Vähän ehkä ontuu laulu välillä, mutta mä tykkään biisistä!

...and the winner is Robin Stjernberg -You! Congrats!



  

Tukholma=Helsinki?

Sunday, March 3, 2013
Joskus musta tuntuu, että asun edelleen Suomessa, vaikka asunkin meren toisella puolella. Teen töitä suurimmaksi osaksi suomeksi, ja mulla on täällä kiva suomiporukka jonka kanssa käydään syömässä ja muuten vaan rentoutumassa. Menneellä viikolla törmäsin suomalaiseen asunnonvälittäjäänkin, joka sattumoisin kertoi olevansa Lahdesta! Niin on pieni maailma.

Silloin tällöin täällä näytetään suomalaisia elokuvia (vähän jälkijunassa tosin). Viime maanantaina kävin Zitassa katsomassa "Puhdistus" -elokuvan. Takanani istuvan jotakuinkin kolmekymppisen naisen sanoja lainatakseni "siellä oli ihan kivasti kaiken ikäistä porukkaa siitä 65 ja 75 välistä!" ;) 

Esityksiä oli vain nelisen kappaletta ja olen iloinen, että ängin itseni yhteen niistä. Leffa oli meinaan todella hyvä! Huh mitä huikeita roolisuorituksia Krista Kososelta, Laura Birniltä, Amanda Pilkeeltä ja Liisi Tandefeltiltä... 

Ps. Tiesittekö, että suomalaistaustaisia oli Ruotsissa viime vuonna jo lähes 712 000? Ja, että meillä "ruosuilla" on ihan ikioma juhlapäivä (24.2.), jonka tarkoituksena on valottaa suomalaisten historiaa, kieltä ja kulttuuria.


* * *

Sometimes I feel like I live in Finland (even though I live in Sweden). I work mostly in Finnish, I have Finnish colleagues and group of great Finnish women with who I enjoy dinner about once a month. In our apartment hunt I bumped into Finnish broker who was born in Lahti (my hometown)! What a small world this is.

Ps. Every now and then it is possible to go and watch Finnish movies here in Stockholm. I did that last week
(pictures are from that movie) 

Pps. Did you know that there is nearly 712 000 Finnish origins in Sweden? We even have very own day (24.2.), Which aims to publicize Finnish history, language and culture.
 
Picture 1 Picture 2

Auto Post Signature

Auto Post  Signature