Vihdoin se on täällä, Farang Tukholmassa!
Pääsin ystäväseurueen kanssa kanssa ensimmäisten joukossa maistelemaan raikkaita Kaakkois-Aasian makuja ja fiilistelemään juuri avattua ravintolaa.
Kuuden hengen porukalla tilattiin 'Sukhothai' maistelu menu (sis. 7 ruokalajia ja 2 kaksi jälkiruokaa) jota sitten maisteltiinkin antaumuksella (kuutisen tuntia meni ihan hujauksessa). Koin semmoisia makuelämyksiä, että olisin voinut syödä itseni hengiltä! Palvelu pelasi moitteetta ja hauska yhteensattuma oli se, että tarjoilija puhui suomea.
Farangin konsepti on loistava. Varsinkin tuommoisella isommalla porukalla maistelumenu on superkiva idea. Itse ravintola oli mielestäni "mysigt", niinkuin ruotsalainen sanoisi. Etuosasta löytyy pieni lounge alue, jossa voi nauttia drinkkejä, loppuosa on hämärästi valaistua ravintolasalia jossa sijaitsee myös avokeittiö. Drinkkien nimet oli niin hauskoja, että tilattiin montaa eri drinkkiä. Meidän pöytään päätyivät ainakin Lady Boi ja Tuk Tuk Express.
Toivon sydämeni pohjasta, että ravintola menestyy Tukholmassa vähintään yhtä hyvin kuin Helsingissä. Ainakin puitteet ovat erinomaiset ja ruoka herkullista. Muutaman viikon päästä aukeaa Farangin lounas, joten eiköhän mut löydä sitten sieltä. Sitä ennen kuitenkin torstaina dinnerille Jonaksen kanssa.
// Finally, one of the best restaurant in Finland is expanding to Stockholm. Restaurant Farang takes you on a culinary journey through Thailand, Vietnam, Malaysia and Indonesia. Shared food encourages you to enjoy delicious Southeast Asian flavors without the formality of fine dining.
One of the owners, Tomi Björck, an old friend of mine arranged it so that me and my friends were one of the first ones who experienced this new, very cool restaurant and ate delicious food. Thank you Tomi, we all had an awesome evening!
With a group of six people we ordered 'Sukhothai' tasting menu (including 7 courses and 2 desserts). It was delicious. I experienced such good tastes that I could have eaten myself to death! The service was pleasant, and waitress happened to speak Finnish. It felt so cozy!
I love Farang's tasting menu(s). It is such a good way to taste new flavors. The restaurant was "mysigt," (=cozy). In addition to large dining area you can find nice lounge area, where you can relax and get some drinks eg Lady Boi or Tuk Tuk Express, funny names, huh? The kitchen is open and there seemed to be quite a buzz on.
I really hope that Farang will be successful restaurant in Stockholm. Setting is excellent and the food is delicious so I'm counting on it. After a few weeks from now Farang starts to serve lunch, can't wait.

Farang
Tulegatan 7
11353 Stockholm

Post Comment
Post a Comment