Huone ja Sisar

Wednesday, February 29, 2012
Nyt tulee muutama lukuvinkki!

Olen lueskellut melko reippaasti viime aikoina (siis muutakin kuin blogeja). Innokkaana Chick litin lukijana voisin kuitenkin suositella näitä kahta viimeksi luettua kirjaa, joilla ei ole kyllä Chick litin kanssa mitään tekemistä. Huone ja Sisar. Huoneen sain päätökseen jo hyvän aikaa sitten, mutta Sisar on vielä hiukkasen kesken. 




Huone

"Huone on riipaiseva kertomus viisivuotiaasta Jackista, joka asuu yhdessä, lukitussa huoneessa äitinsä kanssa. Huone, jossa Jack ja Äiti asuvat, on reilut kolme metriä kanttiinsa ja siinä on kattoikkuna ja lukittu ovi. Jack katsoo mielellään televisiota ja tykkää piirroshahmoista, mutta tietää, että mikään ruudulla näkyvä ei ole todellista. Vain hän itse, Äiti ja Huoneessa olevat esineet ovat totta."

Tarina on riipaiseva, mutta se on kirjoitettu viisivuotiaan näkökulmasta, mikä antaa kerrontaan pehmeyttä ja jopa huumoria. Tarina tempaisi mukaansa niin, etten meinannut malttaa lopettaa lukemista. Kirja herätti paljon tunteita ja pisti ajattelemaan asioita hieman uudelta kantilta. Omat murheet tuntuivat tämän jälkeen aika mitättömiltä. 

http://www.roomthebook.com/


Sisar

"Kaikki muut uskovat Tessin kadonneen ikuisiksi ajoiksi, mutta Beatricen mielessä kytee toivo pikkusiskon kohtalon selvittämisestä. Hän on valmis tekemään kaikkensa, ja enemmänkin, siskonsa eteen."

Tämä on kertomus kahdesta sisaruksesta. Sisarten välisestä rakkaudesta ja lojaalisuudesta. Kirja on melko surumielinen, mutta koukuttava. On vaan pakko lukea ja lukea, kun tahtoo tietää selviääkö pikkusiskon kohtalo ja jos, niin miten. 

 // Here are some reading tips!

I've been reading lot lately (not just blogs but books too). Mostly I read Chick lit but these books has nothing to do with chick lit. Both of these books touched me and I would recommend to read these; Room and Sister.


Room

Room is a story about 5 year old Jack and his mom who both live in a small room. Jack was born in that room and he thinks that everything else is imagination but room, mom and himself. This book is very touching and it made me pretty emotional while reading it. I couldn't stop. Many days after finishing the book I was still thinking about it. 

Sister

I'm still reading this but there is not much left. Book is about bond of sisters. Tess is missing and her sister starts to discover what has happened. It is melancholy story but very addictive. I just have to read more and more to find out how this story ends. 

Happy reading!

Post Comment
Post a Comment



Auto Post Signature

Auto Post  Signature