Tänään olin kolmannen kerran turistien suosimalla kanaaliajelulla.
Reitti kulkee Utrechtin ympäri ja se kestää tunnin ja sen aikana alitetaan 25 siltaa. Kahdella aiemmalla kerralla selostus on tullut nauhalta, mutta tällä kertaa meillä oli opastus ihan livenä. Venettä kuljetti vanha herra joka kertoi omakohtaisia tarinoita Urechtista. Sitä oli mielenkiintoista kuunnella.
Heti alkumatkasta ihmeteltiin perästä kuuluvaa huutoa ja pian joku myös törmäsi meidän turistipaattiin. Eikä vaan kerran, vaan useamman kerran.Veikkasin että joku hieman liikaa viiniä nauttinut nuori törmäili vahingossa, mutta hetken päästä todettiinkin, että kanaalissa oli soutukisat meneillään ja me blokattiin tie upeasti.
Kun se kilpailuvene vihdoin pääsi meistä ohi, niin kumiveneilevä pariskunta jäi jumiin sen ja toisen kilpaveneen väliin. Melat oli solmussa ja kumivene ilmassakin hetken aikaa. Onneksi kenellekään ei käynyt mitään vakavaa. Kanaaliajelulla sattuu ja tapahtuu :)
Tämä kanava-ajelu on loistava tapa tutustua Utrechtiin vähän eri perspektiivistä. Varsinkin upeana kevät / kesäpäivänä on mukava lipua laineilla ja ihastella vanhoja rakennuksia. Kesäisin kanaalit taitaa olla kyllä melko ruuhkaisia. Ainakin siltä näytti kun täällä ensimmäisen kerran viime syksynä kävin. Paikallisilla on tapana viettää kesäpäivää ajelemalla veneillä ympäri Utrechtia ja nauttimalla samalla piknik eväitä. Pitäisiköhän ostaa kumivene, niin pääsisi itsekin mukaan tähän kesän kestävään "kaljakelluntaan".
Niin meillähän on siis vieraita Ruotsista, sen takia taas ajelulla oltiin. Huomenna Keukenhofiin ja seuraava postaus onkin sitten täynnä tulppaaneja. Lupaan sen.
Reitti kulkee Utrechtin ympäri ja se kestää tunnin ja sen aikana alitetaan 25 siltaa. Kahdella aiemmalla kerralla selostus on tullut nauhalta, mutta tällä kertaa meillä oli opastus ihan livenä. Venettä kuljetti vanha herra joka kertoi omakohtaisia tarinoita Urechtista. Sitä oli mielenkiintoista kuunnella.
Heti alkumatkasta ihmeteltiin perästä kuuluvaa huutoa ja pian joku myös törmäsi meidän turistipaattiin. Eikä vaan kerran, vaan useamman kerran.Veikkasin että joku hieman liikaa viiniä nauttinut nuori törmäili vahingossa, mutta hetken päästä todettiinkin, että kanaalissa oli soutukisat meneillään ja me blokattiin tie upeasti.
Kun se kilpailuvene vihdoin pääsi meistä ohi, niin kumiveneilevä pariskunta jäi jumiin sen ja toisen kilpaveneen väliin. Melat oli solmussa ja kumivene ilmassakin hetken aikaa. Onneksi kenellekään ei käynyt mitään vakavaa. Kanaaliajelulla sattuu ja tapahtuu :)
Kumivenepariskunta pinteessä |
Utrechtin kapein talo |
Niin meillähän on siis vieraita Ruotsista, sen takia taas ajelulla oltiin. Huomenna Keukenhofiin ja seuraava postaus onkin sitten täynnä tulppaaneja. Lupaan sen.
Post Comment
Post a Comment