Torstaina töiden jälkeen tapasin suomalaisen tytön, jonka kanssa ollaan muutamaan otteeseen viestitelty, mutta jota en ole aiemmin tavannut. Löydettiin toisemme yhteisen kaverin kautta ja päätettiin tavata. Se oli erittäin hyvä päätös ja meillä oli tosi hauska ilta. Juotiin viiniä ja höpöteltiin tyttöjen juttuja. Oli ihana vaihtaa kuulumisia Hollantiin muuttamisesta ja tänne sopeutumisesta ja kaikesta muustakin.
Hollantiin muutettuani oon ollu täysin uudessa tilanteessa. Yhtäkkiä ei ookkaan ketään kenelle soittaa ja pyytää lenkille, leffaan tai drinkille ja se on ollut hämmentävä tilanne. Kaverit on olleet mun elämässä mukana niin nuoresta kuin muistan. Matkan varrella toiset on jääny, mutta uusia on aina tullu tilalle. Koskaan ei ole tarvinnut olla yksin. Nyt kun on yhtäkkiä tilanteessa, ettei tunne ketään, onkin ollut ihan hukassa.
Pikkuhiljaa on onneksi alkanut tutustumaan ihmisiin. Uusia tuttavuuksia on löytynyt töistä ja Jonaksen kautta. Muutaman kerran ollaan yritetty yhden Blogi tuttavan kanssakin tavata, mutta vielä ei olla löydetty yhteistä aikaa. Kärsivällisyyttä tämä ulkomaille muutto ainakin kasvattaa.
Terveisiä vaan sinne Suomeen, olette kallisarvoisia!

Post Comment
Post a Comment