Ystävänpäivän kunniaksi oltiin elokuvissa. Utrechtissa. Se oli jotenkin hupaisa ja erikoinen keikka.Ensinnäkin itse elokuvaa kuvailisin sanalla mielenkiintonen. Aika ajoin se oli hauska, mutta kaikenkaikkiaan se oli kyllä melko outo elokuva.
Eniten minua kuitenkin nauratti kaikki muu sen leffan ympärillä. Kuten se, että isossa salissa oli yhteensä varmaan 9 ihmistä ja tietenkin kolme niistä tuli istumaan tasan meidän eteen! No sitten leffa alkoi sillä, että kankaalla näytettiin lyhyitä (varmaan powerpointilla tehtyjä ) kotitekoisia mainoksia muun muassa paikallisista ravintoloista, sekä bussifirmasta, joka etsii uusia kuskeja :D Mainosmusiikkina taustalla pauhasi Red Hot Chili Peppers! Puolenvälin paikkeilla, leffa yllättäen katkesi ja valot syttyivät päälle. Oli tauon paikka. Jotakuinkin 20 minuuttia siinä sitten istuttiin ja ihmeteltiin että kauankohan tämä tauko kestää.
Leffaelämyksen lisäksi sain ystävänpäivän kunniaksi tulppaanikimpun :)

Thank you honey!! |
Post Comment
Post a Comment