Terveiset lumisesta Hollannista

Saturday, December 18, 2010
Täällä tuli lunta eilen ihan urakalla. Väittivät, että Amsterdamiin satoi 25cm muutamassa tunnissa. Koko kaupunki meni tietysti aivan sekaisin ja liikenne pysähtyi lähes kokonaan. Uutisista luin, että myös lentokenttä jouduttiin sulkemaan ja yli 3 000 ihmistä jäi sinne loukkuun. Ei käy kateeksi...

Itsekin olin mukana tässä lumen tuomassa kaaoksessa palatessani töistä kotiin. Kotimatka kesti 3,5 tuntia, koska junat eivät kulkeneet. Vihdoin, kun juna tuli, oli se niin täynnä, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet kyytiin. Siinä vaiheessa olin jo niin kylmissäni ja kiukkuinen, että tungin väkisin kyytiin. Tiivis oli tunnelma junassa. Puolisen tuntia katselin jonku herran kaljua päälakea noin sentin etäisyydeltä.

Snowy Amsterdam
Kuva työpaikan ulkopuolelta, kuuden aikaan illalla

Autot ajeli (kesärenkailla) liukkailla teillä 20km / tunnissa


Lähtevät ja saapuvat junat
Seuraavana aamuna heräsin aurinkoisesta ja valkoisesta Utrechtista. Koko kaupunki näytti niin jouluiselta ja kauniilta. 










Ensi viikolla pitäisi matkata joulunviettoon Ruotsiin. Vähän kyllä alkoi nyt jännittää, että päästäänköhän me ollenkaan matkaan...


Post Comment
Post a Comment



Auto Post Signature

Auto Post  Signature